Oleskelulupa-asiat Suomeen

Minulla mittava, noin kahdenkymmen vuoden, erityisosaaminen kaikkien oleskelulupa-
asioiden hoitamisesta Suomessa.

 

Näistä tehdyistä valituksista olen saanut lukuisia korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksiä laintulkintakysymyksissä.

 

Olen hoitanut vahvalla ammattitaidollani ja osaamisellani tuhansia oleskelulupavalituksia, liittyen kaikkiin mahdollisiin haettaviin oleskelupiin.

Oleskelulupapäätös

Mikäli haluat valittaa kielteisestä oleskelulupapäätöksestä, olen apunasi ja käytän kaiken ammattitaitoni valituksen laatimisessa siten, että siinä keskitytään olennaiseen asiaan valituksen menestymisen kannalta.

 

Toimi siten, että otat yhteyttä joko WhatsAppilla, sähköpostilla tai puhelimitse, jolloin voin arvioida tilanteen. Tilannearvio on maksuton palvelu.

 

Tarkistan aina, onko valittaja oikeutettu oikeusapuun Suomen oikeusapulain perusteella. Sen jälkeen voit päättää, käytätkö valituksessa avustajaa.

Vaikka valittaja olisi ulkomailla, hän kuuluu Suomen oikeusapulain piiriin, koska asia käsitellään suomalaisessa tuomioistuimessa. Tämä korostuu erityisesti perheenyhdistämisasioissa.

Kun valittaja kuuluu oikeusavun piiriin, on valitus joko kokonaan tai ainakin osittain maksuton valittajalle.

Hoidan myös kansalaisuusasioihin liittyviä valituksia.

Jos jostain syystä kansalaisuushakemus on hylätty, siitä voi aina valittaa.

Avustaminen hakemusten jättämisessä

Oleskelulupahakemukset itsessään on jätettävä henkilökohtaisesti. Avustajaa voi käyttää hakemuksen jättämisen yhteydessä siten, että hän katsoo, onko hakemuksessa kaikki riittävät tiedot hakemuksen ratkaisemiseksi sekä samalla arvioi, onko hakemuksen jättäminen yleensäkään perusteltua. Hakemusmaksun joutuu maksamaan kaikesta huolimatta, oli päätös positiivinen tai negatiivinen.

 

Oleskelulupahakemus jätetään Maahanmuuttovirastoon, missä on linkki sivustoille tässä:

www.migri.fi

 

Maahanmuuttoviraston sivustolta löydät tietoa, kuinka hakea oleskelulupaa, työnteon, opiskelun, urheilun, perhesiteen sekä jollakin muulla perusteella.

 

Sivustot opastavat eteenpäin oikean hakemustyypin valinnassa.

Ota yhteyttä

Haluatko keskustella asiastasi? Alkukartoitus on aina maksuton! Laita viestiä oheisella lomakkeella, niin vastaan sinulle pian.